|
Olemme yritysten ja yhteisöjen sisä- ja ulkomiljöiden toteuttaja, johon sekä pienet että suuret asiakkaat luottavat. Teemme projekteja pienistä toimeksiannoista laajoihin kokonaisuuksiin. Toteutuksemme kattaa niin yksittäiset valomainokset kuin kokonaiset ulko- ja sisämiljööratkaisut - asennuksineen.
Henkilöstömme koostuu joukosta osaajia, joista osalla on yli kymmenen vuoden kokemus valomainoksista sekä ulko- ja sisämiljöiden suunnittelusta ja toteutuksesta.
Yrityksemme koko maan kattaviin asiantuntijapalveluihin kuuluvat asennuksen ja suunnittelun lisäksi tarvittaessa myös kokonaisten sisä- ja ulkomiljöiden suunnittelu - tai uudistusprojektienhallinta. Laajaan yhteistyökumppaniverkostoomme kuuluu mainostoimistoja, logistiikan osaajia sekä maisema- ja sisustusarkkitehteja.
Liiketilan, myymälän tai yrityksen hyvin toteutettu ulkoinen olemus vetää puoleensa, ja saa aikaan toimintaa. Jo ennen myymälään tai liikekeskukseen sisälle tullessaan asiakas voidaan virittää ostotunnelmaan houkuttelevalla ulkomainonnalla.
Sisätiloissa selkeät opasteet, friisimerkinnät ja helppolukuiset hintamerkinnät ovat tärkeä osa hyvää myymäläsisustusta. Aisteja hivelevät suuret monivärikuvat rakentavat mielikuvia, toimivat sisustuksellisina elementteinä tai opasteina sekä houkuttelevat ostamaan tarjoamiasi tuotteita ja palveluita. Mitä viihtyisämpi myymälä, toimisto tai liikekeskus, sitä pidempään asiakas viipyy ja sitä useammin hän palaa. Me Dimedia Mediatehtaassa tiedämme miten asiakkaallesi tehdään houkutteleva, viihdyttävä ja toimiva miljöö.
Viihtyisyyden parantamisen lisäksi hallitsemme tehokkaasti keinot, joilla herätetään haluttujen kohderyhmien huomio. Hyvin suunnitellulla, ympäristöön sopivalla - tai oikeastaan siitä erottuvalla - ja teknisesti huippulaadukkaalla toteutuksella on helppo erottua edukseen.
Niin valomainoksissa kuin suurkuvatulosteissakin pätevät samat havaintokykyyn, psykologiaan ja fysiikan lakeihin perustuvat vaikutusmenetelmät. Näistä kaikista meillä on Dimedia Mediatehtaassa runsaasti kokemusta ja ammattitaitoa sekä huippuluokan tekniset valmiudet toteutuksille.
|
|
|
|
|